Juvalaista pätevyyttä jo vuodesta 2018.
Juvan Tili Oy on auktorisoitu, vuodesta 2018 toiminut juvalainen tilitoimisto.
Toimipisteet
Toimipisteemme ovat Juvalla ja Läyliäisissä.
Molemmat toimipisteet palvelee kaikkia asiakkaita samoin aukioloajoin. Molemmissa toimipisteissä on myös jokaiselle ovesta sisään saapuvalle tarjolla kahvia sekä tietenkin iloista seuraa. Tule käymään joko työasioihin liittyen tai ihan muuten vain.
Toimipisteiden aukioloajat
Ma-Pe: 08:00 – 16:00
Lauantaisin olemme paikalla tarvittaessa ja sopimuksen mukaan. Osalla asiakkaistamme on mahdollista vierailla paikalla vain lauantaina ja heitä varten olemme valmiita saapumaan paikalle myös lauantaisin. Muista kuitenkin, että lauantaisin olemme avoinna ainoastaan ennakkoon sovittaessa.
Sunnuntai on meillekin pyhitetty lepopäivä, eli sunnuntaisin ovemme pysyy suljettuina.
Palvelut
Palveluihimme kuuluvat kaikki mahdolliset taloushallinnon palvelut. Välillä saamme sellaisia haasteita, että tuntuu palveluihin kuuluvan myös mahdottomat haasteet. Tämä onkin tämän työn ehdoton suola ja pitää hommat mielenkiintoisina. Ei ole sellaista taloushallintoon liittyvää työtä tai tehtävää, jota emme ottaisi ja hoitaisi.
Erityisosaaminen
Erityisosaamista meillä on maa- ja metsätalouden kirjanpidosta sekä niiden verotusasioista. Olemme näissä asioissa todellisia oman alamme ammattilaisia sekä eksperttejä. Mikäli haluat tässä osa-alueessa parasta mahdollista palvelua sekä ammattitaitoa niin älä epäröi kääntyä meidän puoleemme.
Asiakkaat
Pääosa asiakkaistamme on paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä, mutta toimialueenamme on koko Suomi. Palvelemme sekä suuria että pieniä asiakkaita.
Tule sinäkin meidän asiakkaaksi laajan ja tyytyväisen asiakaskunnan jatkoksi. Otamme sinut erittäin mielellämme asiakkaaksemme ja lupaamme tehdä elämästäsi helpompaa hyvällä tilin hoidolla.
Jätä yrittämisestä yksi iso murhe ja vaiva pois ja anna ammattilaistemme hoitaa se puolestasi.
Juvan Tili Oy:llä on AAA-luottoluokitus, joka on korkein mahdollinen luottoluokitus.
Mikäli sinulla tulee mitään kysyttävää mieleen yritykseemme liittyen niin ole yhteydessä. Vastaamme kaikkiin kysymyksiin erittäin mielellämme.